RETRIITIT
Celestial Aura Healing retriitti
Pe-su 22.-24.7.2022
Karjalohja
Celestial Aura Healing retriitti vie sinut syvään, eheyttävään kohtaamiseen itsesi kanssa. Viikonlopun aikana kolme ohjaajaa tukevat sinua sielun, tunteiden ja kehon yhdistämisessä.
Celestial Aura Healing on kokonaisvaltainen Alkulähteen, sielun ja ihmisyyden integroimisen menetelmä, jonka on kanavoinut Antti Häyhä. Retriitissä pääopettajana on Antti, joka vastaa sielullisen virtauksen ohjaamisesta.
Sielu ja persoonallisuus -työpaja
Olemme sielullisina tietoisuuksina paljon, paljon vanhempia kuin uskallamme ajatellakaan. Sielu on kokenut lukemattomissa elämissä niin Maan päällä kuin ympäri kosmosta suunnattoman määrän kokemuksia, jotka ovat joko muuntuneet rakkauden ja ymmärtämisen kautta viisaudeksi tai varastoituneet kohtaamattomina blokkeina energiakehoihimme. Nämä tukokset heijastuvat arkielämäämme pääasiassa tunnetason haasteina tai kehollisina kipuina, sairauksina. Monille on myös haasteellista avautua omalle intuitiiviselle sydämen ohjaukselle ja toteuttaa elämäntehtäväänsä.
Työpajassa vapautetaan jopa miljoonia vuosia vanhoja syvätraumoja auran kaikista kerroksista ja yhdistytään oman sielun rakkaudelliseen ja tuomitsemattomaan energiaan. Osallistujat saavat selvänäköistä tulkintaa aikaisemmista inkarnaatioista ja niiden vaikutuksista tämän hetkiseen elämään.
Vetäjänä Celestial Aura Healing pääkouluttaja Antti Häyhä, Spiritual Therapist, Intuitiivinen parantaja ja Sielunkuvataiteilija.
Kehollisuus ja henkisyys -työpaja
Kehollisuuden kautta ankkuroidumme vahvasti Äiti Maan energioihin. Henkiseen kasvuun sitoutuminen ei tarkoita, että pyrimme pelkästään huippukokemuksiin ja avaamaan ylempiä chakroja, sillä olemme täällä ihan syystäkin kokemassa ihmisyyttä kehollisina olentoina.
Tunteiden, traumojen ja kokemusten tarkastelu kehollisella tasolla syventää niiden integroitumista osaksi sielun historiaa ja auttaa huomattavasti ankkuroitumaan ihmiskokemukseen. Kehon tasolla myöskin usein vastustamme erilaisia tunteita ja kokemuksia, ja kehollisen ja somaattisen harjoittelun kautta voimme oppia entistä vahvemmin seisomaan omilla jaloillamme, omassa voimassamme.
Työpajassa tutkimme, miten Äiti Maan ja Alkulähteen energioihin linjautuminen edesauttaa vapautumista myös kehollisella tasolla, ja kuinka voimme lähestyä tunnetyöskentelyä somaattisin keinoin. Tarkastelemme myös vapaan energian virtauksen seurauksena tapahtuvaa kehon luontaista kykyä hakeutua kohti paranemisprosessia, ja kuinka voimme oppia käyttämään sitä yhtenä itsehoidon välineenä.
Työpajan vetäjänä toimii Celestial Aura Healer Teija Autio, joka työskentelee kehollisuuden parissa tanssijana, pilatesohjaajana ja somaattisen liiketerapian ohjaajana (mm. Body-Mind Centering ja Movement Intelligence). www.teijaautio.fi
Tunnetyöskentely-työpaja
Mielikuva henkisestä kasvusta on usein kepeää kukkaismeininkiä, mutta todellisuudessa se on usein raastavaa itsensä kohtaamista. Sanotaankin että kasvu tapahtuu kivun kautta ja usein henkisen kasvun taustalla onkin vaikeita ja kipeitä kokemuksia, jotka jättävät helposti tunnetrauman syvälle kehoon, jos niitä ei heti niiden tapahtuessa ole pystytty käsittelemään. Lisäksi näistä asioista ei kovinkaan usein puhuta edes samanhenkisten ihmisten kanssa, sillä helposti tulee tuomituksi negatiivisuudessa vellomiseksi tai uhrienergiassa olevaksi.
Tässä työpajassa lähdemme tutkimaan kipeitä ja haastavia tunteita ja sitä, miten saat ne sieltä syvältä piilosta esiin käsiteltäväksi, hyväksyttäväksi ja sitä kautta vapautetuksi. Saat tunteiden käsittelyyn erilaisia työkaluja ja harjoittelemme EFT:llä (Emotional Freedom Techniques) tunnekuorman purkamista kehosta.
Työpajan vetäjänä toimii Celestial Aura Healer Tuija Holmberg (Tmi Elämän Siivet), jolla on pitkä kokemus tunnetyöskentelystä niin itsensä kuin asiakkaiden kanssa. www.elamansiivet.fi
Retriitti alkaa perjantaina 22.7. klo 12 ja päättyy sunnuntaina 24.7. klo 17.
Paikkana on idyllinen matkailu-maatila Vanha Passi Karjalohjalla. Retriitin ruokahuollosta vastaa kokki Markku Jäppinen.
Retriitin hinta on 280€ ilman majoitusta ja ruokailuja
Yhteismajoitus patjoilla Vanhan Passin Tatamisalissa: 20€
Ruokailut: 60€
Sänkymajoitus nopeimmille (jaettu wc ja suihku):
• 1 h huone: 100€
• 2 h huone: 60 €
Mikäli toivot yksilöllisempää majoitusta, vain 500 metrin etäisyydellä olevasta Lohja Spa:sta voi varata hotellitasoisia huoneita. Tarjoushinnat: 124€/2hh tai 96€/1hh standard-huoneessa, lisävuode 34€.
Varaukset suoraan myyntipalvelusta, online-varaamossa näitä erikoishintoja ei ole.
Yhteystiedot: myynti@lohjaspa.fi / puh 03060840 (ma-pe klo 8-17)
www.lohjaspa.fi
Voit yöpyä myös omassa teltassa pihapiirissä.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Antti Häyhä
antti@holy-healing.com
040-7293416