Tänään hoitaessa opittua; hoidettavan napachakran kautta avautui suppilomainen pyörre jonnekin hyvin, hyvin syvälle alitajuntaan, ikäänkuin autioon syvänmeren pohjaan. Siellä oli pieni kirstu, arkku, jonka sisältä paljastui mustunut, aivan kuin hiiltynyt sydän. Sen ympärillä oli vielä ruosteista piikkilankaa kiertyneenä.
Sydämen omistajaa (hoidettavan jotakin muinaista olemuspuolta) ei tuntunut löytyvän mistään, kaikenlaisia muita hahmoja kirstun ympärillä kyllä pyöri.
Jonkin ajan kuluttua hoidettava sai vision vanhasta, köyryselkäisestä vanhuksesta ja minäkin näin hänet siluettina jollakin nummimaisella kummulla tummenevaa iltataivasta vasten, tähtiä oli taivaalla paljon. Tämä ei ollut Maa-planeetalta, luultavasti jokin Orionin planeetoista.
Yleistunnelma oli että "kaikki on menetetty - pimeys laskeutuu, kosminen sielun pimeä yö alkaa, ja minä, me, olemme epäonnistunutt tehtävässämme". Vanhus oli yksin, muita parantajia tai maageja ei ollut enää - ei ainakaan enää samalla planeetalla. Täydellinen yksinäisyys ja epäonnistumisen tunne sielullisessa tehtävässä.
Tämä hiiltynyt sydän ja vanhus olivat aivan kuin galaksin vastakkaisilla laidoilla, äärettömän kaukana toisistaan. Sydän irrallaan siksi, että surun, yksinäisyyden ja valotehvävässä epäonnistumisen tunne oli niin kipeä ja murskaava että hahmo ei sitä enää kestänyt ja erkaannutti itsensä siitä.
Mutta se, mitä sitten tapahtui oli hiukeaa, ja olen todella kiitollinen että saan oppia hoitosessioiden ja ihmisten kautta kokoajan uutta <3 Tämä hoidettavan yksi sielullinen olemus, kutsutaan vaikka "Valosieluksi", oli niin vahvasti kokenut omaksi tehtäväkseen ja sitä kautta identiteetikseen pimeyden muuttamisen tai jopa poistamisen, että jos siitä missiosta luopuisi, se tarkottaisi koko sen oman valosielu-olemuksen häviämistä, siellä ei olisi enää merkitystä tai tarkoitusta olla olemassa!
Sielun koko laajuus taas käsittää tämän Pimeys-Valo, Hyvä-Paha -tietoisuuskentän ja sielun tietoisuudessa meille ei ole väliä saadaanko me "pelastettua" muita ihmisiä, koska sillä tasolla kaikki on Yhtä.
Pointtina siis että meillä on tietoisuudessamme "pienempiä" sielullisia olemuspuolia, joiden tehtävät saattavat tuntua meistä hyvin tärkeiltä tai "korkeilta", mutta silti ne ovat polariteetti-kenttämme sisällä, eivätkä non-dualistisessa taajuudessa - ja jäämme niihin tehtäviin usein kiinni jopa miljooniksi vuosiksi.
Rakkaudella, Antti Häyhä
